Kotikoulun salat

  Päiväretki Nautelankoskelle – luonnonrauhaa ja historian havinaa Liedossa Kesäinen retkipäivä vei meidät tällä kertaa Liedon Nautelankoskelle – paikkaan, jossa luonto, vesi ja historia kohtaavat kauniilla ja levollisella tavalla. Vain lyhyen ajomatkan päässä Turusta avautui maisema, joka sai unohtamaan kaupungin kiireet. Nautelankoski on Aurajoen pisin luonnontilainen koski, ja sen pauhu kuului jo parkkipaikalle asti. Reitti oli selkeä ja helposti kuljettava myös lasten kanssa – ainakin kuivalla säällä. Museo ja vanha mylly olisivat olleet kiinnostavia lisäyksiä retkeen, mutta ne olivat tällä kertaa suljettuina korjaustöiden vuoksi. Myös polku, joka normaalisti kulkee myllyn vierestä padon alapuolelle, oli poissa käytöstä sortumavaaran takia. Paikalla oli selkeästi merkitty  “Pääsy kielletty – sortumisalue” , joten jouduimme kääntymään takaisin ja ihailemaan koskea hieman etäämpää. Vaikka osa alueesta oli suljettuna, retki ei tuntunut silti lainkaan turhalta. Nautelankosken ...

Usein puhutaan siitä, että sosiaaliset taidot kehittyvät koulussa – mutta samaan hengenvetoon on pakko pohtia, millainen yhteiskunta meillä ylipäätään on näiden taitojen kannalta. Suomessa ei ole aina helppoa olla sosiaalinen. Meillä on vahva hiljaisuuden kulttuuri, jossa tuntemattomille puhumista pidetään usein omituisena tai tungettelevana. Itse huomaan pyrkiväni rikkomaan tätä kaavaa. Juttelen mielelläni bussipysäkillä, kassajonossa tai uimahallin saunassa. Joskus joku vastaa – pieni hymy, sananvaihto säästä tai arjesta. Mutta joskus katse kääntyy nopeasti pois, vastausta ei kuulu lainkaan, tai saan osakseni vain viileän, vaivaantuneen mulkaisun. Siinä tulee aina vähän epämukava olo. Tulee tunne, että tuli tehtyä jotain väärin, vaikka tarkoitus oli vain olla hetken ihminen ihmiselle. Tämä kertoo minulle siitä, kuinka vaikeaa monille meistä on astua ulos totutusta. Olemme niin tottuneita pitämään etäisyyttä, että kohtaaminen voi tuntua uhkaavalta. Ja ehkä juuri siksi toivois...

Päättäjäiset meidän tapaan Toukokuun viimeinen päivä. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, ja meillä oli päättäjäiset, meidän näköiset ja meidän rytmissä. Tämä vuosi ei alkanut niin kuin yleensä. Alku kulki vielä vanhaa tuttua polkua, mutta kevään tullen pysähdyttiin. Kuunneltiin, katsottiin, mietittiin ja tehtiin päätös, joka muutti paljon. Vaihdettiin suuntaa kesken lukuvuoden. Se oli rohkeaa, ehkä vähän hullua ja silti paras päätös, mitä ollaan tehty. Päättäjäispäivänä lapsi luki sukulaisille runon. Hän harjoitteli esiintymistä muutamia kertoja ennen varsinaista hetkeä. Hetki oli hiljainen ja herkkä. Ääni kantoi, sanat tulivat kirkkaasti, kuin olisivat tulleet suoraan sydämestä. Ja kun viimeinen rivi oli luettu, hiljaisuus vaihtui kaikuviksi aplodeiksi. Sukulaisten silmistä paistoi ylpeys, syvä ja lämmin. Matkani ykkösestä kakkoseen Syksyllä reppu selkääni puettiin, kouluun uuteen uteliaana kuljettiin. Ovet aukesivat maailmaan suureen, ensimmäiseen lukuun tarinassa uuteen. Kevät toi m...

Kun ajatus kotikoulusta alkoi nousta pintaan, olin ensin aika hukassa. Mietin, mitä kaikkea pitää selvittää, kenelle ilmoittaa, miten oppimista seurataan, ja ennen kaikkea – saako näin edes tehdä? Googlasin, etsin ja klikkasin – mutta vastaan tuli lähinnä lakitekstiä ja satunnaisia keskusteluja. Mitään sellaista en löytänyt, mikä olisi vastannut siihen tunteeseen, mikä itselläni oli: haluan ymmärtää, miten tämä käytännössä toimii – oikeasti, arjessa . Onneksi satuin löytämään oman alueeni Facebook-ryhmän, jossa muut vanhemmat jakoivat kokemuksiaan kotiopetuksesta. Sieltä sain enemmän kuin osasin toivoa: konkreettisia vinkkejä, esimerkkejä, tukea ja ymmärrystä. Ei ollut tyhmiä kysymyksiä. Oli vain vanhempia, jotka olivat joskus olleet samassa kohdassa. Kävi ilmi, että aloittaminen ei ollutkaan niin vaikeaa. Kun sai kysyä, kuulla muiden kokemuksia ja ottaa asiat yksi kerrallaan, prosessi oli lopulta yllättävän selkeä. Ilmoitus kuntaan, yhteys tutkivaan opettajaan, ja pikku...

Retki suuntautui tällä kertaa Kuralan Kylämäkeen muiden kotioppijoiden kanssa, ja päivä alkoi heti hauskasti kätkösuunnistuksella. Kartta kädessä lähdimme tutkimaan aluetta ja etsimään eri paikkoihin piilotettuja arvoituksia. Suunnistuksen ideana oli löytää vihjeitä, jossa luki arvoitus. Arvoituksen suoritettua tuli kirjoittaa nimensä sekä päivämäärä vihkoon. Rasteja oli sijoitettu eri puolille aluetta, ja ne ohjasivat kulkemaan paikkoihin, joissa riitti muutenkin nähtävää ja koettavaa. Jokaisella pisteellä sai pysähtyä tutkimaan ympäristöä ja ratkomaan arvoitusta yhdessä. Suunnistuksen lomassa löysimme monia kiinnostavia kohteita, kuten “lehmän lypsyä” -leikin ja useita leikkihuoneita, jotka olivat lasten mielestä ihan huippuja. Yksi erityisen ilahduttava asia oli se, että vanhoihin rakennuksiin ja niiden esineisiin sai oikeasti koskea. Laatikoita sai avata, kaappeja tutkia ja tavaroita käsitellä – eikä joka paikassa ollut kieltoja tai lasivitriinejä esteenä. Tämä teki vi...

  Miksi päädyimme koulukirjoihin emmekä pelkästään kirjaston varaan? Moni kotikoulua suunnitteleva tai jo toteuttava pohtii, tarvitseeko oikeasti hankkia oppikirjoja vai riittäisikö kirjaston valikoima, vapaamuotoiset tehtävät ja arjen havainnointi. Me pohdimme tätä myös – pitkään ja hartaasti. Rakastamme kirjoja, ja kirjastokortti on kulkenut mukana melkein päivittäin. Kirjastosta saa valtavan määrän tietoa, tarinoita ja inspiraatiota. Mutta kun arki kotikoulussa alkoi muotoutua, huomasimme, että selkeä rakenne ja rauhallinen perusrunko auttoivat meitä kaikkia. Siksi päädyimme koulukirjoihin. Tässä muutama syy: 1. Selkeys ja jatkuvuus Oppikirjat antavat meille rungon, jonka varaan päivän oppiminen rakentuu. Ei tarvitse joka aamu miettiä, mistä tänään aloitetaan tai mitä seuraavaksi tehdään – kirja kuljettaa eteenpäin johdonmukaisesti ja loogisesti. 2. Vapaus soveltaa, mutta jotain mihin palata Koulukirjat eivät tarkoita jäykkää muottia. Me hyppäämme välistä y...