Kotikoulun salat

Kun ajatus kotikoulusta alkoi nousta pintaan, olin ensin aika hukassa. Mietin, mitä kaikkea pitää selvittää, kenelle ilmoittaa, miten oppimista seurataan, ja ennen kaikkea – saako näin edes tehdä? Googlasin, etsin ja klikkasin – mutta vastaan tuli lähinnä lakitekstiä ja satunnaisia keskusteluja. Mitään sellaista en löytänyt, mikä olisi vastannut siihen tunteeseen, mikä itselläni oli: haluan ymmärtää, miten tämä käytännössä toimii – oikeasti, arjessa . Onneksi satuin löytämään oman alueeni Facebook-ryhmän, jossa muut vanhemmat jakoivat kokemuksiaan kotiopetuksesta. Sieltä sain enemmän kuin osasin toivoa: konkreettisia vinkkejä, esimerkkejä, tukea ja ymmärrystä. Ei ollut tyhmiä kysymyksiä. Oli vain vanhempia, jotka olivat joskus olleet samassa kohdassa. Kävi ilmi, että aloittaminen ei ollutkaan niin vaikeaa. Kun sai kysyä, kuulla muiden kokemuksia ja ottaa asiat yksi kerrallaan, prosessi oli lopulta yllättävän selkeä. Ilmoitus kuntaan, yhteys tutkivaan opettajaan, ja pikku...

  Miksi päädyimme koulukirjoihin emmekä pelkästään kirjaston varaan? Moni kotikoulua suunnitteleva tai jo toteuttava pohtii, tarvitseeko oikeasti hankkia oppikirjoja vai riittäisikö kirjaston valikoima, vapaamuotoiset tehtävät ja arjen havainnointi. Me pohdimme tätä myös – pitkään ja hartaasti. Rakastamme kirjoja, ja kirjastokortti on kulkenut mukana melkein päivittäin. Kirjastosta saa valtavan määrän tietoa, tarinoita ja inspiraatiota. Mutta kun arki kotikoulussa alkoi muotoutua, huomasimme, että selkeä rakenne ja rauhallinen perusrunko auttoivat meitä kaikkia. Siksi päädyimme koulukirjoihin. Tässä muutama syy: 1. Selkeys ja jatkuvuus Oppikirjat antavat meille rungon, jonka varaan päivän oppiminen rakentuu. Ei tarvitse joka aamu miettiä, mistä tänään aloitetaan tai mitä seuraavaksi tehdään – kirja kuljettaa eteenpäin johdonmukaisesti ja loogisesti. 2. Vapaus soveltaa, mutta jotain mihin palata Koulukirjat eivät tarkoita jäykkää muottia. Me hyppäämme välistä y...

Päätös kotikoulusta ei tullut hetken mielijohteesta. Se kumpusi kokemuksista, joita emme toivoneet kohtaavamme, ei ainakaan vielä koulun alkutaipaleella. Koulu, jonka piti olla turvallinen ja innostava paikka, olikin lapsellemme jotain aivan muuta. Kiusaaminen oli läsnä arjessa liian usein. Kun oppimisen ilo alkoi sammua ja aamuisin oli yhä vaikeampaa lähteä kouluun, usein lapsi viivytteli matkaansa bussi pysäkille jotta myöhästyisi bussista eikä menisi kouluun, tiesimme, että jotain oli muututtava. Meillä on lapsi, joka leimattiin nopeasti luokan pelleksi. Se rooli jäi päälle, halusi hän sitä tai ei. Kun jotain tapahtui, hän oli usein automaattisesti syyllinen, selvittämättä, mitä oikeasti oli tapahtunut. Pahinta oli, että kokemus oli jatkuvaa mitätöintiä: "Sinä nyt olet sellainen", "Sinä olet aina äänessä", "Tämä on taas sun syytä." Me vanhemmat jouduimme käymään läpi asioita joita toivon että kukaan vanhempi ei oman lapsensa kohdalla tulisi käy...